Mulla ja Heidillä on ollut pieni ongelma. Kun meidän koirat, Justus ja Awa, pääsevät peuhaamaan keskenään, näkevät nuo pienet vaan vaalenapunaisia sydämiä toistensa ympärillä. Ne on niin rakastuneita, että korvat katoaa tyystin ja juoksevat kylki kyljessä sinne tänne. Muilla koirillakaan ei oo mitään asiaa noiden kahden väliin, ne ei vaan nää muuta kuin toisensa.

Välillä on käynyt niin että kun nuo kaksi on päättävät tehdä tutttavuutta johonkin toiseen koiraan, ei emäntien huutelulla oo enää mitään väliä vaan sitten juostaan ja eikä välitetä vaikka kuinka joku kiljuisi ja komentaisi luokseen. Awa on Justua nuorempi ja on sitten yleensä Justun imussa lähtenyt ja tsekkaa usein ensin Justua että lähteekö se takaisin vai ei. Justuskin tulee yleensä kiltisti luokse jos on vaan mun kanssa ulkona, mutta toisten koirien seurassa se sitten saa päähänsä kaikenlaista.

No me päätettiin Heidin kanssa vähän koulia näitä meidän kovapäisiä pikkuisia. Todettiin että jos ne pystyvät vastustamaan toisiaan niin sitten muutkaan koirat ei välttämättä ole niin mielenkiintoisia. Pistettiin koirat liinoihin ja saavuttiin sovitulle treenipaikalle eriaikaan, me Justun kanssa pikkuisen aikaisemmin. Tarkoitus oli tehdä "ei mene" ja "täällä" -treeniä niin, että koirat näkevät koko ajan toisensa, niillä on liikkumavaraa ympärillää, mutta ovat kuitenkin kiinni. Jos siis päättävät lähteä juoksemaan toistensa luokse niin eivät pitkälle pötki ja mene häiritsemään toisen treeniä.

Tehtiin tuota treeniä eilen ja otettiin uusiksi tänään. Eilen kävi aluksi pieni äksidentti Heidille pidemmän remmin kanssa: se meni poikki, ja Awa juoksi suoraan meidän luokse. No Justushan siitä innostui kun oma kulta tuli luokse, ja alkoi kimakan riekkumisensa ja pyörittiin siinä tovi ympyrää. Heidi haki Awan sitten takaisin ja päästiin itse treeniin. Yllättävän hyvin meni sitten kuitenkin. Justus ainakin kuunteli nätisti ja tuli luokse pyydettäessä.

Tänään jatkettiin samalla tavoin. Justus kylläkin alkoi jossain vaiheessa hermostua ja haukahteli siihen malliin että eikös tää pelleily nyt saisi jo riittää. Kuunteli kyllä, ja muutaman kerran kun oli Awan luo lähdössä, tuli kiltisi takaisin käskystä.

No molemmilla kerroilla koirat pääsivät sitten luvan saatuaan juoksemaan keskenään ja nauttivat siitä täysin rinnoin!

Kun tästä hieman edistytään niin voidaan kokeilla samaa treeniä vapaana.