Vitsi että oli hienoa agilitytreeneissä! Me ei olla ikuna päästy niin montaa estettä kerralla putkeen kuin nyt. Ja mäkin osasin jopa ohjata ja tehdä vähän valsseja. Hitto kun tuli parempi mieli tuon lajin suhteen!

Juha oli rakentanut meille kokonaisen radan, joka kyllä ensin pikkuisen pelotti. Mutta se vaikutti helpolta, sehän oli pelkkää suoraa täyskäännöksillä höystettynä. Aita - rengas - A - pituus - putkella käännös - kepit - putkella käännös - pussi - 3 aitaa kaartaen käännöksen - puomi - muuri.

Rengas tuotti ekan ongelman, kun hypätiin sivusta eikä keskeltä. Tehtiin niin, että menin aivan renkaan taakse, josta Justus näki mut renkaan läpi ja pääsin ohjaamalla näyttämään mistä hypätään. Se toimi. A:n alastulo tullaan alas asti, kontakteista piittaamatta :)

Ekan putken kohdalla kohdattiin taas ongelma, että mä jään jälkeen. Tällöin Justus alkoi kaartaa muhun päin ennen putken suuta ja putken edessä tehtiin pientä kääntyilyä. Korjattiin se niin että jo renkaan jälkeen tein valssilla käännöksen esteiden oikealle puolelle. Tällöin mä olin jo valmiiksi putken suun puolella ja vedin Justua jälkeen jäämisestä huolimatta oikealle puolelle. Sekin toimi ja mä pääsin ihan hyvin juoksemaan kepeille ja ohjaamaan ne.

Kepit meni hyvin ja se yllätti mut täysin. Justus ei vielä osaa hakea ekaa väliä, mutta muuten meni hyvin. Kun harkkakepit oli kotona edellisen viikonlopun, mä onnistuin mokaamaan treenaamista ja Justus alkoi oikoa käännöksiä. Totesi kai että namin saa helpomminkin. Mutta tätä ongelmaa ei nyt ollut ja kepeiltä päästin hienosti putkeen.

Noh... Sitten tuli pussi, jonne Justus ei ensin mennyt. Tai siis meni mutta tuli pois. Juha kävi nostamassa pussin suuta pari kertaa, ja taas muistettiin että mikä oli homman nimi. Sen jälkeen homma sujui.

Sitten törmättiin taas mun jälkeen jäämiseen :) Mä taisin jäädä katsomaan että meneekö se koira sinne pussiin vai ei, ja tämä taas johti siihen että Justus sai mut helposti kiinni ennen aitoja, oli taas mua edellä ja kääntyi muhun päin vaikka piti mennä eteenpäin. Mun piti siis kiinnittää tarkasti huomiota siihen että painelin Justun pussittelun aikan jo ekalle aidalle täysiä, jotta pääsin ohjaamaan sen ja seuraavat kaksi. Menihän se muutaman jankkaamisen jälkeen sitten mun aivoihin asti, mutta Justulta tippui yksi rima kun sille tuli sitten kiire.

Puomi meni ok. Muurilta tuli ekalla kerralla kieltäytyminen, sanoin kyllä käskyn mutta en ohjannut. Seuraavilla kerroilla sujui jo paremmin.

Mutta tosiaan, ensimmäinen kerta kun me päästiin noin hyvin suorittamaan rataa. Ja ensimmäisen kerran tuli semmoinen fiilis että tällaistako se sitten on kun päästään kunnolla vauhtiin :) Tosi siistiä!

Sain mä kyllä kentän laidalta sitten vielä palautetta että mä oon koko ajan kumarassa... En edes itse tajua sitä, mutta niin kuulemma on. Johtuu kai siitä että oon itse vielä epävarma koiran etenemisestä ja samalla sitten ruokin koiran epävarmuutta. Sitäkin koitetaan siis parantaa.