Viime viikonloppu vietettiin Nupun kanssa Jämsän Särkisaaressa Patchcoat-kasvattien kanssa. Justus jäi Janin kanssa kotiin, lähdettiin matkaan siis ihan tyttöjen kesken. Oli ihanaa keskittyä muutama vuorokausi ihan vaan pennun kanssa puuhasteluun. Eikä Justuskaan jäänyt ilman aktiviteetteja, sai juosta koko viikonlopun maalla.

Matka alkoi jo pe iltana, yövyttiin porukoilla Mäntsälässä. Lauantai aamuna meidän seuraan liittyi Hanna, Nupun Mai-sisko sekä seropi Pinja sekä Helena ja Elsa-äipän sisko Ruu. Meitä oli siis auto täynnä naisia, 4 koiraa ja 3 ihmistä :) Hyvin mahduttiin vaikka aamutuimaan mietin että kuinkahan käy. Onneksi Pasaatin takakontti on sen verran iso, koirilla oli siellä ihan hyvät oltavat.

Puolilta päivin saavuttiin perille, käytiin muiden kanssa pienellä lenkillä ja sitten heti syömään. Syönnin lomassa tehtiin toimintasuunnitelma. Käytiin läpi esineruudun alkeet ja vanhemmat koirat näyttivät meille pennullisille mallia miten esineet metsästä löytyvät. Lopuksi pennut saivat kukin vuorollaan hakea esineen lyhyen matkan päästä.

Nuppu ei omista leluistaan niin kauheasti innostunut, ihmiset olisi taas olleet mieluisampia. Miimi leikitti hetken lelulla ja vei sen sitten riemusta hihkuen muutaman metrin päähän. Nuppu lähti innoissaan lelun luo, mutta kun ei pikkuinen vielä osaa noutaa tai tuoda, kehuttiin vain pelkästä esineen luo menosta. Tehtiin vielä toinenkin samanlainen.

Välillä sitten leikittiin ja annettiin koirien touhuta keskenään. Pennuilla oli huippukivaa keskenään, mieluisat leikkikaverit löytyi kullekin. Nuppu ja Mai löysivät yhteisen sävelen varmasti yhdessä vietetyn automatkan takiakin, mutta yhtä mukavia leikkikavereita oli Tala-veikka ja Roosa-sisko. Vaapunkin kanssa oli kiva touhuta. (Paco-veli ja Wilma-sisko eivät valitettavasti päässeet mukaan.)

Illan pimetessä päätettiin vielä pitää virallinen näyttelytreeni, mikä tuli kyllä ihan tarpeeseen, koska kehässäkin olisi tyttösen kanssa tarkoitus näyttäytyä.

Yllättävän hyvin Nuppis osasi ravata ja seisominenkin sujui suht vaivattomasti, vaikkei sitä olla treenattu paljon yhtään. Varmaan koko päivän touhuamisella oli osuutta asiaan ;) Hampaiden näyttämiseen pitäisi kyllä ottaa tehotreeniä...

Ilta vietettiin saunomisen ja jutustelun merkeissä. Pennut olivat mukana saunamökillä, huilivat rankan päivän jälkeen suurimman osan ajasta, mutta innostuivat välillä leikkimäänkin.

Sunnuntaina oli aikainen herätys, aamupalan jälkeen suunnattiin heti metsälenkille koko kööri. Miljöö oli kyllä tosi hieno, Päijänteen syystyrskyt löivät rantaa ja metsässä oli ihanan rauhallista... Just tuollaiseen paikkaan mä muuttaisin jos se olis mahdollista!

Seuraavaksi oli vuorossa kiihdytyskisa, jossa sijoituttiin Nupun kanssa hienosti kolmanneksi pentujen sarjassa :) Omistajat juoksivat siis n. 50 metrin päähän lähettäjän pitäessä koiria kiinni. Omistaja kutsui koiraa ja otettiin aika kuinka nopeasti koirat pääsivät maaliin.

Ennen lounasta tehtiin vielä hakutreeni. Isot koirat näyttivät taas mallia, ja pienet tekivät perässä. Nuppu söi ensin innoissaan maalimiehen kädestä lihapullaa, joka sitten lähti muutaman metrin päähän ja meni kyykkyyn. Nuppu ryntäsi innoissaan Ukon luo, ja söi tyytyväisenä palkkapullaa. Sama tehtiin vielä uudestaan eri ukolla. Haku vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta, tulisikohan siitä meille yksi harrastus lisää...

Lounaan jälkeen sitten siivottiin ja lähdettiin kotimatkalle. Porukoiden pihalle leikittiin vielä viimeiset leikit matkaseuralaisten kanssa.

Oli kyllä kertakaikkisen mukava viikonloppu. Oli ihanaa nähdä sisaruksia ja muita sukulaisia, vähän vertailla pentusten kasvua ja ennen kaikkea vaihtaa muiden harrastajien kanssa ajatuksia. Uuttakin opittiin kovasti ja saatiin hyviä vinkkejä treenaamiseen. Justuskin saa niistä varmasti osansa.

Terveisiä kaikille mukanaolleille, toivottavasti nähdään pian uudestaan!! Ja kiitokset matkaseuralaisille :)

PS. Muutamia kuviakin tuli otettua, laitetaan niitä hieman myöhemmin kunhan ehtii tyhjätä kameran :)