Eilen illalla kotiuduttiin Ylläksen rinteiltä tänne etelän lumettomaan talveen. Oli hieman erilainen maisema Lapissa; yli metri lunta ja pakkastakin piisasi joka päivä. Pohjoisessa voisi vierailla useamminkin mutta tuo 12 tunnin automatka ei houkuttele ihan joka viikonloppu matkaan... Sen verran puuduttavaa se on.

Eläimet oli ripoteltu kolmeen eri hoitopaikkaan: Nuppu vietti laatuaikaa Elsa-äidin kanssa, Justus lomaili mun vanhemmilla ja kissat oli sijaiskodissa pomoni luona. Kaikilla oli mennyt viikko oikein mukavasti, ainakin jokaisesta paikasta toivotettiin tervetulleeksi uudestaan :)

Nuppu-neidillä oli varmaan kivointa kun oli samantyylinen äippäkoira kaverina, sai peuhata niin paljon kuin vain jaksoi. Nuppu ei meitä siis ehtinyt kaipailla, vaikka jälleennäkemisen riemu olikin suuri. Justus ei myöskään peitellyt iloaan kun kurkistin ovenraosta, heti haettiin lelua, veivattiin jaloissa ja oltiin ovella odottamassa ettei vaan tällä kertaa jäisi matkasta. Oli kyllä kiva päästä kotiin koirien (ja kisujen) luo, ehti niitä tullakin jo vähän ikävä.

Mutta Lapissa oli kyllä mukavaa ja rentouttavaa, Jani tosin sairasti koko reissun eikä päässyt rinteisiin lainkaan. Me muutkin otettiin aika rennosti - vuosi vuodelta ollaan nukuttu yhä pidempään ja menty mäkeen vasta iltapäivällä (jos lainkaan...). Tänä vuonna päästiin lautojen päälle jopa neljänä päivänä, tosin viimeisen päivän kaksi laskua huipulta alas ei kyllä tilastoja korjannut :D

Jos mennään seliseli-sektorilla niin osittain kelit oli kyllä sellaiset ettei laskeminen ollut ainakaan tällaiselle epävarmalle aloittelijalle mieluisia. Tunturin huipulla oli lähes joka päivä aika sumuista ja näkyvyys aika heikko. Aika varovasti sai tulla puoleen väliin rinnettä, ennen kuin uskalsi taas laskea ohjaksia aivoista vähän löysemmälle ja viilettää vapaammin. Mutta oli kiva huomata, miten sitä vuosi vuodelta tuossakin lajissa kehittyy ja oppii. Pojat ei kyllä vieläkään saaneet mua metsään lautani kanssa eivätkä kimppahissiin (ankkurit on mun kauhistus, niissä on turvallista yksin), mutta ehkäpä sekin päivä koittaa ;)

Kiitokset lomaseuralle ja hoitotädeille/-sedille! Ensi vuonna uudestaan!