Maanantaina alkoi HKK:n jälkitreenit, jonne siis suunnattiin Nupun kanssa. Sää oli lämpimän viikonlopun jälkeen todelle karmaisevan kylmä! Tuuli oli niin kova, että yhdessä vaiheessa meni jopa vieressä puu, siis ei mikään riuku vaan ihan kunnollinen nuori puun alku, puolesta välistä poikki ja kaatui maahan... Kauhea rasahdys vaan kävi ja humpsis, sinne meni. Hetken kävi mielessä että menenkö tuonne metsään vai en...

Mutta Nupulle tehtiin siis metsäjälki, jossa oli ensimmäistä kertaa mukana janan kaltainen ajatus. Jälki vanheni reilun puoli tuntia ja oli n. 50m pitkä. Alussa namia, sen jälkeen muutamassa kohdassa vaan muistuttamassa, sekä loivassa kaarteessa vasuriin opastamassa oikeaan suuntaan. Lopussa lelulle namivana, mutta annoin myös ruokapalkan purkista.

Alku meni ihan päin sanonko mitä, lähetin Nupun liian tiukassa kulmassa ihka ensimmäiseltä janalta, liian kaukaa jäljestä, ja annoin vielä liikaa löysää liinasta heti alkuun. Itse jälkikin oli janan kohdalta huonosti tallottu, olisi pitänyt tehdä telaketjumaisesti, mutta innoissani hoksasin sen kun olin talsinut jo hetken eteenpäin.

Jälki ei siis löytynyt heti vaan Nuppu hyöri ja pyöri edestakaisin, häsläsi ja sotkeutui puihin liinan kanssa. Mutta annoin sen tehdä töitä ja etsiä jälkeä. Se olikin tämän alun hyvä puoli, Nuppu jaksoi etsiä, ei tympääntynyt taikka jäänyt toljottamaan mua. Välillä jälki nousikin mutta lähti takajäljelle, kääntyi kuitenkin suht nopeasti takaisin, mutta hukkasi jäljen taas. Mä olin jo aika epätoivoinen, koutsi rauhoitteli mua tieltä käsin ja kas, vähän ajan päästä oikea suunta löytyi ja itse jäljestys sujui mallikkaasti.

Loivassa kaarteessa ei tuntunut olevan ongelmaa, Nuppu meni mainiosti eteenpäin. On se jännä juttu... Lopetuskin sujui hienosti, kehuin typsyä sen syödessä ja sitten annoin lelun ja leikkien takaisin tielle. Jipjei!

Ensi kerralla:
jäljen alku telaketjumaistaloivempi jana jälkeen nähdenjälki pidempi, paljon pidempikaarteita voisi tehdä useamman...