Tämä viikko on mennyt työstressiä vaaliessa ja muuttolaatikoiden kanssa. LomaLomaLoma nimittäin alkaa, ja sen myötä lauma muuttaa kimpsunsa ja kampsunsa toiseen osoitteeseen.

Eihän niihin laatikoihin juuri mitään ole vielä saatu, mutta on niitä haalittu sieltä täältä odottamaan. Mutta mä luotan että viime hetkillä se paras tulos syntyy, eli tavarat vaan jotenkin järjestyy niihin laatikoihin. Muuttaahan pitäisi nimittäin jo tänä viikonloppuna, hui.

Tosi hassua, oikein ei vielä päähän mahdu että meillä on omakotitalo, mutta taisinpa yhdelle kaverille tarjouksen hyväksymisen kuultuani todeta että mä en usko tätä ennen kuin me oikeesti asutaan siellä. Ja niin siinä taitaa käydäkin.

Tulipas asiaa vähän of topic... Koirat on olleet lenkkeileviä koiria tällä viikolla, treenaus on jäänyt tosi vähälle. Pikkutokoa on tehty ruokailun yhteydessä ja muutamana iltana vaan huvin vuoksi. Ei mitään mainitsemisen arvoista, paitsi että palkkana oli keitettyä maksaa ja se oli tosi suurta herkkua.

Mun suuri tavoite on loman aikana laatia jonkinlainen treenisuunnitelma molemmille koirille jokaiseen lajiin. Hah hah, sen kun näkisi, voisi useampikin sanoa =D Mutta jotain mä koitan oikeasti saada paperille, että pysyis itse vähän kartalla mitä tehdään ja mihin mennessä. Kun nyt päässä pörrää niin paljon asioita, ettei oikein jaksa mihinkään keskittyä, ellei joku sano mitä mä teen seuraavaksi...

Mutta kauan odotettu ja tarpeeseen tuleva loma siis alkaa ja koska en tiedä milloin seuraavaksi koneen ääreen pääsen niin blogikin hiljenee joksikin aikaa. Voi olla että vain päiväksi, mutta huonossa tapauksessa jopa kuukaudeksi.

Hauskaa kesää kaikille!