Käytiin lekurilla rokottamassa molemmat koirat. Nupun toimenpide oli nopeasti ohi, kaikki oli pikkuisella kunnossa. Painoksi mitattiin 16,5 kg.

Justua tutkittiin vähän kauemmin, silmät tsekattiin ja saatiin varoiksi kuuri tulehdusta vastaan. Lisäksi täytyy muistaa huuhdella silmiä iltaisin silloin tällöin, kun ne tuntuvat olevan vähän herkemmät kaikenlaisille pölyille sun muille. Justus sai rokotteiden lisäksi sirun, ihan vaan varmuuden vuoksi kun ei sillä sellaista vielä ollut. Paino oli Justulla tullut kilon verran edellisestä visiitistä alaspäin, nyt 26,6 kg