Muutto takana, tai noh - tavaroiden siirto on suht kuosissa, hirvee kaaos kyllä vallitsee edelleen eikä mitään löydy mistään. Koirat on kotiutuneet hyvin, viihtyvät kun on piha, vaikka se ei vielä olekaan kokonaan aidattu. Justus kävi kyllä muuton jälkeiset päivät aika kierroksilla, saanut liian vähän huomiota, liikaa tapahtumia ja ihmisiä kerrottuna sillä että on treenattu aivan liian vähän.. Mutta kyllä se siitä on jo tasoittunut. Nuppu on ottanut muuton rennosti, tosin on sekin touhottanut aikasta paljon, mutta on niin paljon huomaamattomampi kuin tuo isompi versio, kun ei hauku.... Touhottamiseen menee energiaa, ja pikkuinen häviää välillä sängylle nukkumaan.

Treeneissäkin ollaan pitkästä aikaa käyty. Nuppu maanantaina jäljestämässä. Vähän meni puihin valmistautuminen, aamulla ruokien antamisen jälkeen muistin et piru vie, tänään on treenit... Noh, Nuppu jäljesti täydestä vatsasta huolimatta suht hyvin. Koska edellisestä jäljestä oli parisen viikkoa, tein helpon nakkijäljen, vaikka muuten on ollut suunnitelmissa vähentää ruuan käyttöä jäljellä huomattavasti. Loppuun keppi, palkka taskusta. Vanheni reilun tunnin. Meni siis yllättävän hyvin, nenä oli auki. Jäljen teon aikaan ei tuullut juuri lainkaan, ajettaessa parissa kohtaa vähän pyörähti, kun kävi juuri sillä hetkellä pieni tuulahdus sivusta päin.

Justus kävi keskiviikkona agittamassa, edellisestä kerrasta kolme viikkoa. Tehtiin Fao Open Class -rataa pienillä helpotuksilla. Neljännen aidan jälkeen edessä olevaan putken päähän, lopussa olleen aidan takaakierron jätin pois.

Ja siis yllättävän hyvin, etten sanoisi, ehkäpä pieni tauko oli tehnyt kummallekin hyvää. Puomin ylösmenot oli aika railakkaat, niitä hiottiin sitten erikseen. Kepit oli Justua ajatellen vauhdikkaat, ja muuria edeltävä vekki onnistui, hiphei. Loppusuorakin saatiin tehtyä. Kyllä olin tyytyväinen! Vähän kun itse osaisi ohjata agressiivisemmin niin meno olisi ihan erilaista, ne pätkät jossa itse olin täpäkämpi, meni hyvin, mutta lopun hassuttelut A:lla ja putkella meni ihan löysäilyksi... Siinä olis mulle kehityksen paikka, johon voi mennä vuosia =)

* * * * * * * *

Viikonlopuksi kaavailin jäljestämistä pellolla, ehkä pari esineruutua, tokoa ja agia kentällä. Saa nähdä miten näille suunnitelmille käy, kun omakotitalon asuttaminen käy työstä. En valita, mutta koirat saattaa mainita asiasta..