Ärrin murrin, hermot menee. On ollut aika rankka viikko, ja tein tänään töitä kotona. Koirat pistin pihalle tuossa pari tuntia sitten, ja hetken päästä kävin hakemassa Justun sisälle, kun se haukkui vähän turhan villisti naapurin kissaa (jota mä en kyllä nähnyt yhtään missään). Kivasti kaikuu tuosta takana olevasta kalliosta tuo haukkuminen, ajattelin säästää naapureita. Hetken kun poika rauhoittui pesuhuoneessa, pistin sille sitruunapannan kaulaan ja takaisin pihalle muiden nelijalkaisten (Nupun ja omien kissojen) kaveriksi. Aattelin et kyllä se siitä, olkoon siellä vaan.

Puhuin työkaverin kanssa puhelimessa kun kuulin että taas se haukkui alkoi ja totesin että tarpeeksi korkeassa vietissä ei taida sittis auttaa ollenkaan (sisällä toimii hyvin, riittää pelkkä näyttäminen). Menin sitten puhelun loputtua ulos. Koirat oli nurkan takana, ja aattelin että on aika kaukainen ääni tuo Justun haukku, ihan kuin ei olis pihalla enää ollenkaan. Ja eihän se sit ollutkaan, *kiroilee*. Naapurin kissaparka oli joutunut kiipeämään puuhun turvaan, ja Justus riekkui ja haukkui siellä juurella. Hain pannan ja menin metsästämään koirani ja vein sen erittäin kiukkuisena pesuhuoneeseen.

Missään ei näy jälkeä mistä Justus on karannut, varmaan sitten hypännyt tuosta 120 aidasta yli tai jotain. Eipä ole ennen moista tehnyt. Nyt vaan pelkään että kun on sen kerran keksinyt niin tekee toistekin... Onneksi tuo meidän tolpat on aika korkeat, niihin saa tarvittaessa laitettua vaikka laudan vielä kiinni.

Mutta enemmän mua ärsyttää tuo kissojen jahtaaminen. Justulla onn nimittäis ulkoilleessaan oikein mainio kissatutka. Sen olemuksesta näkee heti kun se vaan on haistanutkin kissan. Pää nousee korkealle ja askelluksesta tulee täpäkkä. Tässä vaiheessa mä alankin jo komentamaan, ja jos kissa ei ole näköetäisyydellä, Justus lopettaa. Myös kaukana, paikallaan olevan kissan ohittaminen on tähän mennessä onnistunut suhteellisen hyvin. On se silloinkin skappina, mutta jos sanoo riittävän tiukasti ja riittävän ajoissa, että anna olla, mennään ohi, tyytyy Justus vaan vilkaisemaan kissaa. Mutta annas olla jos kissa erehtyy liikkumaan ja juoksemaan karkuun. Sitten mesotaan ja haukutaan, riekutaan ja mellastetaan. Palauttaminen vaatii tiukan istuttamisen eteen, ja minuutin tuijotuksen silmiin. Vähintään. Ja vastakkaisen kulkusuunnan kuin missä kissa on ollut.

Kotona on kaksi kissaa, mutta se ei näköjään takaa sitä että kissoihin olisi totuttu tai ettei niitä voisi jahdata. Meillä otetaankin vastaan neuvoja miten tuo saataisiin loppumaan, tai edes hillittyä niin että saisi käskyn alle... Jotakin on jo kokeiltu, mutta kun itsellä tuntuu menevän tässä asiassa nyt hermot kerrasta, niin koirakaan ei kuuntele. Blaah. Kyl tää tästä, kunhan vaan lasken noin sata kertaa kymmenestä nollaan. Kivaa viikonloppua immeiset!