Tänään tehtiin agilityrataa edellisten viikkojen teemojen pohjalta (taisi olla. esteiden takaaohjaukset, takaakierrot, kontaktit, sylkkärit). Heti alkuun Justus aiheutti ohjaajalle ylimääräistä sydämen tykytystä ja yleisössä äänekkään kohahduksen putoamalla puomilta.. Tippui ylösmenolta juuri ennen tasaista aluetta, ja joutui vielä väistämään puomin ali mennyttä putkea - aikamoinen linkkuveitsi.

Vieressä ollut toinen, kevään koutsimme Jari totesi Justun menevän ylösmenon aivan puomin reunalla kävellen, ikäänkuin tulevan mun ja namikäden imussa niin reunaan kuin mahdollista. Tämä lienee tulosta siitä kun on palkattu hirveästi puomin ylösmenoa, ja näin ollen itsenäinen puomin suorittaminen ja sen treenaus on jäänyt vähäiselle. (Lisäämme sen siis todo-listalle.)

Putoamisesta selvittiin onneksi säikähdyksellä, vaikka kyllä Justus vähän arasteli kiivetä, mutta muutama toisto palautti taas luottamuksen esteeseen. Tehtiin treeni kuitenkin loppuun, kun poika liikkui hyvin eikä aristanut kylkiä tai selkää. Treenin jälkeen tehtiin hallilla normaaliin tapaan jäähdyttelylenkki. En viitsinyt jättää Justua kylmään autoon oman ryhmän koutsaamisen ajaksi, ja kun Heidi ehdotti vetävänsä ryhmän yksin, niin lähdettiin Justun kanssa kotiin vielä lenkkeilemään ja jäähdyttelemään vähän lisää. Varuiksi varasin vielä hieronnankin ensi viikoksi.

No mutta se treeni. Rata oli kutakuinkin tällainen (pilkka osui omaan nilkkaan, ihan itse Heidin kanssa tehtiin tämä rata, ja Satu päätti käyttää täsmälleen samaa reittiä...):
2118443.jpg

Alku jees, ongelmia tuli ehkä eniten keppien jälkeen. 12. olleen aidan takaakierto onnistui pääsääntöisesti hyvin, rima taisi tulla alas ekalla kertaa, koska otin liian tiukasti haltuun, J:n ollessa hypyn päällä, vetämällä käden alas. Toistoissa haltuunoton ollessa heikko, karkasi pari kertaa 13. aidalle.

Putki-AA-yhdistelmää vedettiinkin sitten useamman kerran, putkea ympäri nimittäin. Justus oli vakaasti päättänyt että tässä pitää tehdä monta rundia ;) Noh, oikeasti oli kiinni vaan tiukkaakin tiukemmasta haltuun otosta. (On se jännä juttu miten mä vasta nyt alan tajuta, että Justun kanssa haltuunotot pitää tehdä kovaäänisesti ja erittäin tiukasti. Voin kuvitella kuinka aika moni lukija miettii että nii-in, onko sanottu aiemminkin... Sorry, mä en vaan osaa, hih).

Puomi meni uudelleen kierroksella ok, mutta kun hinkattiin enemmän, rupesi mulla käskyt vaihtumaan ja Justus päätti että puomin sijasta mennään putkeen.. Eli ohjaajan pitäis oppia ne käskyt ja pitäytyä niissä. Olin kuulemma käskyttänyt puomille Ota (vaikka sen pitäisi olla Puomi, jolla myös pysähdytään siihen kontaktille). Toistoissa rupesin lisäksi oikomaan, käskytin Kiipee, jokä pitäisi tulla vasta tuon Puomi-käskyn jälkeen... Houh.. Peilistä löytyy taas vikaa, heh.

Että sellainen treeni. Ei ollut parhaimmasta päästä, vaikka tyytyväinen olen siihen miten sain alun menemään putoamiseen saakka aika jämäkästi (eli hurjat... seitsemän estettä, pienet sille :) ). Kyllä nyt huomasi että vaikka Justus kestää toistoja, niin meille toimisi ehkä parhaiten kahdessa lyhyemmässä pätkässä tehty treeni. Kun mä rupeen toistoissa hyytymään, menee ohjaus ja käskytys ihan pyllylleen, ja Justus taas reagoi siihen kuumenemalla. Josta tulee sitten kierre mikä ei katkea ennen breikkiä.

Täytyy pohtia tätä joulun jälkeen, nyt nimittäin alkoi joulubreikki. Ensi viikon agirankingit olisin jättänyt muutenkin väliin, mutta hieronnan ollessa ed. päivänä ei ehkä kannata lähteä.

* * * * * * * * *

Maanantaina käytiin myös agittamassa, ja tehtiin parin viikon takaista kieputustreeniä. Se jäi silloin vähän hampaan koloon, ja halusin koittaa myöhemmin kehittämääni ajatusta ohjaamisen toimivuudesta. Rata oli tällainen:
2118445.jpg

Tuo viides este kiepautettiin toista kautta eli vasemmalta, tehtiin pieni vekki vasempaan vedättäen, jolloin linja seuraaville kahdelle aidalle tuli paremmaksi. Kaarre 7. ja 8. esteen välillä saatiin myös tällä systeemillä paremmaksi kun mä olin jo valmiiksi vasemmalla, jonne Justun piti kääntyä. Noh, ei me tätä rataa saatu kyllä kunnialla vedettyä läpi, sen verran duracelia oli taas matkassa mukana, mutta tuo kohta, mikä mua oli jäänyt vaivaamaan parani huomattavasti. Se olikin päivän tavoite.

* * * * * * * * *

Nuppu Nekkuli voi äitinsä "hellässä" huomassa oikein mainiosti. Pieni punainen ei kaipaa meitä lainkaan touhutessaan Elsan kanssa päivät pitkät. Toivon kyllä ettei pikkuinen ole meitä täysin unohtanut, ja saan huomenna ratkiriemukkaan vastaanoton, kun poikkean kyläilemään. Ikävä on kova!!!