Päivitykset on näköjään terveyspitoisia. Treeneistä ei ole juuri mitään raportoitavaa, kisoja on kyllä Huttusen kanssa käyty. Mutta ehkä tässä lomaviikon lopuksi ehtii niistä lyhyet raportit laatia.

Nupun kanssa oltiin tosiaan tänään Yliopistollisen eläinsairaalan eläinfysioterapeutti Heli Hyytiäisen vastaanotolla. Mentiin yhdessä Kaisan ja Vegan kanssa, joilla oli aika ennen meitä. Eihän se ihan niin mennyt kuin odotin, takaraivossa oli kuitenkin ajatus että jotain sieltä löytyy kuitenkin. Ja niinhän se oli.

Selkärangasta löytyi yksi nikama, se samainen joka aristi aiemminkin. Siitä painettaessa pieni Nuppunen vinkaisi, kun teki kipeää. Siinä on se kipeä kohta joka aiheuttaa selän jumituksen. Fyssari ei vielä hoitanut nikamaa, koska se oli selkeästi niin kipeä että pitäisi ensin tietää mikä siellä oikeasti on, jotta voidaan hoitaa oikein. Seuraavaksi käydäänkin sitten ortopedillä, jotta tiedetään miten edetään.

Selkeästi kyllä se reilun kuukauden takainen kipulääkekuuri ja lepo ovat osittain hoitaneet traumaa tai mikä lie onkaan, mutta kokonaan se ei ole mennyt pois. Nyt se sitten hoidetaan loppuun asti. Ortopedillä käyntiin asti voidaan elää ihan normaalisti, koska Nuppu ei muuten oirehdi selkäänsä, on iloinen, venyttelee jne jne. Ja liikkuu normaalisti, lukuunottamatta:

Liikkeissä oli ns. kolmiuraisuutta, eli peräpää meni hieman enemmän oikealla. Syitä tähän voi olla monia, tai se voi olla vain Nupun tapa liikkua. Siihen ei vielä kiinnitetty sen kummempaa huomiota. Kun itseasiaa tarkemmin mietin, on Nuppu liikkunut aina hieman vinosti...

Että sellaista.