Niin sitä pitää joskus maksaa siitä että saa muistutuksen siitä minkä jo tietää...

Oltiin siis kouluttautumassa tänään, Korteen Merja piti tokokoulutusta meidän seuralaisille. Huomenna jatkuu, mutta tässä jo tän päivän osuus kun ehdin kirjoittamaan.

Ensin piti mennä vaan Justuksen kanssa (se olisi ollut oikeasti tosi hyväkin, koska sitten olisi voinut hyödyntää kouluttajalta saatuja ohjeita ehkä paremmin), mutta mulla iski viime hetken paniikki selviääkö Elmeri isänsä kanssa tuon ajan. Tai no Elmeri selviää vaikka itkisikin, mutta isä ehkä ei.. Koko koulutuksen perumisen sijasta otin sitten Nupun toiseksi koiraksi ja treeniaika jaettiin molemmille puoliksi, jotta pääsisin nopsasti lähtemään kotiin.

Nuppu treenasi ekana; seuraamista, noutoa ja kaukoja pikaisesti loppuun.
Seuraamisessa vikana vinot perusasennot, joita korjataan nyt sitten selkeästi käsiavulla. On myös aavistuksen liian edessä, mikä saattaa olla peruja mun vauvamahasta. Mä en saa enää tuijottaa koiraan enkä liikaa hidastaa täyskäännöksissä.
Noudossa kiinnitettiin huomiota paluuvauhtiin ja luovutukseen. Täytyy vahvistaa palauttamista leikkien ja lisätä intoa jotta tulisi luokse laukalla. Ei väliä vaikka pudottaisi kapulan. Kunhan laukkaa takaisin. Nouseva tassu luovutuksessa pitää estää, esim pitämällä kättä rinnan edessä tai koiraa esteen takana istumassa jottei ole tilaa nostaa tassua.
Kaukot tehtiin ihan pikana, eikä Nuppu osannut niitä enää ollenkaan... Jatketaan tekniikka harjoituksia, jotta hissi periaate menisi selkäytimeen. Nopeutta maahanmenoon ja tiukkuutta istumaan nousuun.

Yleisesti mulle että voisin lopetaa kaksoiskäskyistä eli korjauksesta palkkauksen. Voi kertoa että tuota haetaan, mutta sen käden ei tarvitse aina mennä taskuun ottamaan namia kun ei onnistu

Sitten Justus teki AVO-liikkeet kisanomaisesti. Lähinnä mulle kisatreeni, mutta tulihan siinä kaikki Justun virheetkin käytyä läpi. Nekin joita ei hetkeen ole ollut. The Old Justus is back, eli nyt näkyi hyvin taas treeni- ja vauvalomatauon tuoma iso ongelma, eli mun johtajuus on taas vähän hukassa. Kyllä mä sen käytännössä olin jo tiedostanut, mutta tuollaisessa pidemmässä palkattomassa treenissä se taas tuli NIIIIIIN selkeästi esiin, että oikein ärsytti kun tulin kotiin. Että pitikin taas maksaa siitä, että joku sen mulle kertoi. Mutta hyvä niin. Nyt ärsyttää niin paljon, että ehkä saan asialle jotain tehtyäkin.

Seuraaminen alkoi huonolla kontaktilla (tyypillistä). Ja välissä oli pätkiä joissa myös kontakti oli ihan jossain muualla. Mun pitää saada juoksuun vauhtia lisää, jotta koirankin vauhti muuttuu, ei vaan mun. Tämä oli hyvä huomio, jota en ole koskaan tainnut saada.

Liikkeestä maa oli hidas. Myös nousi perusasentoon hitaasti/vajaasti. Ei ollut ns. tiukka istuminen vaan vähän sinne päin. Seuraamisessa taas kontakti huonoa.

Luoksetulossa meni kaikki pieleen, ja tehtiin kaikki mahd. virheet. Mä unohdin alun virittelyt tehdä, mikä ehkä johti tähän: vino perusasento, haukkui kun jätin, nytkähti liikkurin käskyistä, ei pysähtynyt, tuli vinoon perusasentoon, mä annoin liian selvän vartaloavun sivulletuloon. Että siitä sitten korjaamaan

Liikkeestä seiso oli siinä mielessä hyvä että seisoi myös ohituksen, siinä on ollut ongelmia. Seuraamisen kontakti oli taas mitä sattuu, ja lopun perusasentoon istui vinoon. Seisoi kuulemma rauhassa.

Nouto oli taas ihan leikiksi laittoa, teki taas tyypillisen kisanomaisen noudon kunniakierroksineen, prkl.

Kaukot meni suht ok, Justuksen kaukoiksi siis. Maahanmenon asentoon (vetää lonkka-asennon) saatiin korjausvinkkejä: voi käydä oikaisemassa jos menee vinoon, ja kertoo että näin on hyvä.

Hyppy ok, vaikkakin käytin apua että sain hyppäämään takaisin, kun oli taas vinossa.

Justun kanssa siis tehdään kurinpalautus treeniä. Mun pitää löytää se sisäinen Hitlerini jälleen kerran ja kertoa  mikä käy ja mikä ei.. Justus oli taas tyypillinen oma itsensä, kivaa on, totella voi, mutta välillä on kiva tehdä omiaan. Kunpa mä vaan osaisinkin heittää ne pehmeät otteeni taas roskikseen ja olla välillä Paha, rajoja asettava äiti.

Ja mikä parasta, molempien kanssa oon menossa kisoihin kahden viikon päästä. Pitäisi tehdä ihmeitä että saisin molemmille ykköstuloksen. Korvissa kaikuvat Merjan sanat "Koira osaa juuri niin hyvin kuin se on opetettu, kisoihin ei kannata mennä kokeilemaan". Näinhän se on, ja peiliin voi katsoa. Mutta mikä siinä on, että ongelmat tulee kunnolla esiin vasta sen kisailmon laittamisen jälkeen?!?!

Ei me luovuteta, mutta varaudutaan pahimpaan